keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

14.

Leevi
Leevi käänsi vuoden viisikymmentäyksi Standard Vanguardin virta-avainta, jossa avaimen peränä roikkui sodassa kaatuneen venäläisen kulmahammas, ja painoi sitten luunväristä starttinappulaa, moottori hyrähti käyntiin ja häkä sekoittui ilmaan. Tyhjäkäynnillä ryyppy päällä pakoputkesta kuului tasainen moottorin humina ja se päästeli ilmaan valkeita savukiehkuroita, joista osa teki renkaan sekoittuen sitten ilmaan. Leevi oli kylmä ja etäinen kuin tähdet taivaalla mutta tehtävien suorittaminen kunnialla loppuun oli tärkeintä mitä hän tiesi - se oli hänen kovaan kallonsa taottu tulikirjaimin. Vieläkin häntä värisytti edellisyön uni jossa hän oli nähnyt itsensä Hermann Hössinä - Auschwitsin pahamaineisena komentajana kusemassa kuumaan ihmistuhkakasaan vierellään valkoinen enkeli, jonka suusta oli pärskähdellyt veripisaroita heidän yhdessä nauraessaan mutta tuhka vain paloi ja savusi ja siitä nousi hirvittävä palaneen ihmislihan ja virtsan katku. Tämä uni oli pakottanut hänen ottamaan ryyppyjä kirkkaasta viinapullosta. Hän otti pitkän huikan ja kirkas viina läikehti pullossa. Häntä ei ällöttänyt viinan löyhkä - hän piti siitä.
Kiitosta hän ei tästä tulisi saamaan, juomisesta nyt, mutta pääasia oli, että hän ehtisi ajoissa sovitulle paikalle.
Kuusikymmentä kahdeksan hevosvoimaa antoi kyytiä tälle 1290 kg painavalle autolle, joka muistutti ulkoiselta olemukseltaan neuvosto Popedaa. Leevi tarttui rattivaihteeseen ja laittoi ykkösen silmään. Kolmilovinen vaihteisto kurahti ja Leevi kurvasi pihasta pienelle ylöspäinviettävälle hiekkatielle ja laittoi parkkivalot päälle. Vielä hän mietti oliko hän sammuttanut hellan pienestä kellarihuoneesta jossa hän asui vuokralla. Oikeastaan hän oli entinen modisti - hattutehtailija, tehnyt sitten konkurssin ja muuttanut Helsinkiin, jossa talon isäntä oli jossain vaiheessa luvannut pitää hänet viinassa lopun elämää, jos vain saisi tarvittavaa apua silloin tällöin ja osaisi pitää suunsa kiinni. Tuo oli sanottu niin, että sitä ei ollut tarvinnut kahta kertaa sanoa. Hän oli nähnyt isännän silmien teräksenharmaan katseen, joka oli lähes jäädyttänyt hänen sielunsa, muuten hän piti elämästään tuossa Helsingin kupeessa olevassa pientalojen ja huviloiden yhdyskunnassa ja san oli pidetty - kirkas ei ollut koskaan loppunut. Ketään tässä maailmassa hän ei voinut sanoa ystäväkseen.

Jälleennäkeminen
Grippen huusi, door is open! Tule sisään - olenkin odottanut jo!
Grippen odotti tulijaa ja katsoi siansilmillään, kun ovi aukesi. Hän oli jo hieman hermostunut, kun haastattelu oli venynyt, oli aikonut käydä jo vilkaisemassa mutta istunut sitten odottamaan ja naukkinut pullostaan ja tuntenut suurta tyytyväisyyttä, jota hän huumepäissään joskus tunsi.

Hän katsoi kuinka ovi aukesi kiireettömästi ja sen takaa paljastui laajeneva ala tummanpuhuvaa mielisairaalan hallintorakennuksen käytävää. Sitten valkeaan seinään oli syntynyt tumma aukko, siitä työntyi sisälle käsi, jossa oli jykevä Mauser pistooli. Johtajalääkärin hengitys salpaantui toviksi, rasvoittunut sydänlihas löi muutaman nopean lyönnin sitten se jätti yhden väliin ja hyvä ettei pysähtynyt hapenpuutteeseen, pala nousi kurkkuun. Koronaarit olivat jo melko tukkeutuneet, käsi kopeloi nitro purkkia.

– Turpa kiinni, jos tulee äännähdyskin ammun pääsi tuusan nuuskaksi. Grippen tuijotti epäuskoisesti tulijaa ja katse kiinnittyi tämän kädessä olevaan jykevään pistooliin, jonka päässä oli joku mötikkä, jonka hänkin käsitti äänenvaimentimeksi. Koivunen, mitä hel…- turpa kiinni ja istu siinä kaikessa rauhassa niin jutellaan kerrankin asiaa hetkinen - menneitä ja tulevia. Tulija harppoi aivan kiinni lääkäriin ja painoi pistoolin piipun tämän ohimoon, sitten hän sanoi - `sanon tämän yhden ainoan kerran, jos avaat suusi väärään aikaan tai yrität mitä tahansa jonka tulkitsen yritykseksi kiemurrella irti mistä tahansa - ammun pääsi seulaksi, tuliko tämä selväksi. Ja nyt otat kunnon huikan tästä - sanoi Koivunen ja ojensi yskänlääkepullon.

Yöylihoitaja
Sumunsekainen kosteus nousi joesta, kun yöylihoitaja Raili Mäkipelto käveli kiireisin askelin kohti sairaalaa. Sillalta hän näki joidenkin osastojen ikkunoista kajastavan kelmeän valon. Juhlarakennus seisoi paikallaan tyhjän ja surullisen näköisenä ja sen takana hallintorakennus näytti lähes kammoittavan pimeältä, ainoastaan alakerroksesta näkyi valoa.

Ilta oli muuten hiljainen ja sininen, ilma ei liikkunut ja sumukin jäi sitä mukaa taakse, kun hän loittoni joesta. Raililla oli tullut riitaa ottotyttärensä kanssa, joka oli Railin mielestä liian kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta ja sitten hän oli kimmastunut, kun tytär oli kertonut seurustelevansa häntä kolme vuotta vanhemman pojan kanssa. Vaikka pojan isä omistikin kuljetusliikkeen, silti Raili tunsi vastenmielisyyttä. Hän ei voinut mitään tunteelleen joka johtui itse asiassa mustasukkaisuudesta, että häntä ällötti ajatus, että poika kähmisi hänen tytärtään.

Poika oli kuitenkin hyvävartaloinen ja kiukkua lisäsi vielä se, että Raili oli onanoinut ja ajatellut juuri tuota poikaa nukkumaan mennessään., hän tunsi häpeää ja syyllisyyttä mutta hän oli nainen ja hänellä oli naisen halut. Hän yritti karkottaa ajatuksen lähestyessään sairaalan päärakennuksen päätyovea, josta hänellä oli tapana mennä työhuoneeseensa. Tytön kanssa oli mennyt hyvin niin kauan kunnes hänen ja Kaukon välit olivat menneet poikki. Kauko oli löytänyt toisen naisen ja jättänyt lapun pöydälle, missä oli pyydellyt anteeksi ja luvannut osallistua rahallisesti tytön kasvatukseen mutta Railia hän ei enää halunnut tavata eikä kirjoitella. Oli vielä kirjoittanut kuinka oli tätä rakastanut mutta kasvanut sitten erilleen, eikä missään tapauksessa halunnut mitään yhteydenpitoa ja lopuksi pyytänyt anteeksi ja kiittänyt. Kaukon lähdöstä asti oli Raili vihannut miehiä, ehkä jo aiemminkin, hän vihasi tuota sisällään olevaa himoa, jonka sykki hänen jalkovälissään pakottaen hänet runkkaamaan - tuon hän näki nyt tyttäressään.

Helpottuneena hän meni työhuoneeseensa, jossa tuttu tuoksu ja tavarat ja alkava työ ja yöt antoivat hänelle riippumattomuutta arkisesta ahdistuksesta. Raili tunnettiin tunnontarkkana yöylihoitajana ja hän tekikin kierroksia osastoilla säännönmukaisesti, eikä antanut armoa, jos joku hoitajista nukkui tai laiminlöi tehtäviään. Hän istui työtuolilleen ja tarkasti päivän postin.

Leevi muistelee...
Pakilan kirkon kohdalla Muurimestarintiellä Leevi heitti tyhjän viinapullon auton ikkunasta tienposkeen. Huolestuneena hän seurasi moottorin jäähdytysveden lämpömittaria, syystä tai toisesta oli kone alkanut silloin tällöin keittämään, vaikka se olisi epätodennäköistä tällaisena suht`viileänä kesäiltana. Vähän yli kaksilitrainen kone veti hyvin, ilma oli kostea ja hapekas. Öljyt hän oli vaihtanut säännöllisesti, aina Mobil moottoriöljyä. Sitä meni 6.8 litraa ja katsastus ja vero oli hoidettu. Vero joka oli ennen ollut 3900mk, oli nyt rahauudistuksen jälkeen 62mk 40 penniä. Hänen ei siitä tarvinnut kantaa huolta - pomo- hoiti rahapuolen ja viinan.

Yöllinen uni ei ottanut lähteäkseen mielestä se kalvoi ja vaivasi. Olikin itse asiassa niin, että Leevi oli ollut saksassa sodan aikana ja palvellut SS divisioonassa itä-rintamalla. Hän oli sairastunut rintamalla ja saksalainen lääkäri Carl Clauberg oli hoitanut häntä jossain vaiheessa 1944 alkuvuonna. Clauberg oli työskennellyt kuulemma Auschwitzissa. Leirillä hän ei ollut käynyt mutta Clauberg piti jonkinlaista vastaanottoa Krakovassa. Kerran siellä ollessaan tohtorin huoneesta oli tullut tumma komea SS-univormuun pukeutunut mies, ja vasta jälkeenpäin hän oli älynnyt valokuvista, että kyseessä oli ollut tri Josef Mengele. Hän oli saanut Claubergiltä jotain antibioottia ja piristettä - epäillen nyt näin jälkikäteen sen olleen amfetamiinia, ei hän tarkemmin muistanut oikeastaan mitään tapahtumasta, se jäi mieleen, että tohtori oli ollut miellyttävä mies ja hän oli tullut kuntoon. Vielä hän muisti, että joku oli irvinyt hänelle tohtorin oleva naistentautien lääkäri - pillutohtori mutta se oli varmasti paskapuhetta.
Hän muisti vielä kuinka tohtori oli kysellyt hänen aseestaan - Suomi konepistoolista, hän oli kertonut, että monet suomalaiset käyttivät sitä ja korjannut sen asiavirheen, että ase olisi ollut venäläistä sotasaalista. Sodan tuossa vaiheessa alkoi häviö olla jo varmaa ja pääasiaksi muodostuikin se, että miten pääsisi livahtamaan takaisin Suomeen.

Polttoainemittari oli puolessa välissä, joten tankissa oli vielä noin lähes kolmekymmentäviisi litraa polttoainetta. Tankki veti 68 litraa. Leevi sytytti savukkeen ja suuntasi kohti Sipoota.

Kahden muistelua...
Sanooko sinulle nimi Ekholm jotain? Mitä tapahtui vähän yli neljäkymmentä vuotta sitten? Tiedätkö aika pirunmoinen sattuma, että minä olen hukkumaisillani ja sitten sekoan ja joudun tänne - missä sinä olet johtajana. Ensin ajattelin, että annan asian olla mutta sitten tuli ajatus, että kohtalo oli puuttunut peliin ja nyt olisi aika selvittää muutamia faktoja. Älä sano vielä mitään sinun vuorosi tulee kyllä.
Tuskin olisin mitään sen enempää ruvennut kaivelemaan mutta tietoni on tullut, että tuo G. A. Finn on sinun hyvänä tuttunasi ollut ja yhdessä olette paljon aikaa vietelleet ja ehkä muistelleet tekojanne nelisenkymmentä vuotta sitten. Siitä ajatuksesta syntyi semmoinen painolasti minulle, eikä ainoastaan siitä vaan myös siitä, että minua olet syyttänyt isäsi surmasta. Siitä olisi kyllä selvitty pelkällä puhumisella, ja kuten varmaan muistat, olen joskus yhteydenottoa yrittänyt. Ilmeisesti syyllisyys on sinunkin mieltäsi niinimuodoin vaivannut, ettet ole entisen punikin kanssa neuvonpitoon ja asioiden selkeyttämiseen halunnut. Ja näytpä painajaisiasi lääkitsevän reippaalla juomalla, äläkä sano mitään, olen kyllä jututtanut proviisoria. Voin vielä kertoa, että julkinen salaisuushan tuo on, sinähän olet narkomaani!

– itse olit Kouvolan murhakomissiossa ja veljesi Hyvinkään lentävissä sai Grippen vaivoin sanottua. – tuota en ala edes kommentoimaan mutta, jos se lohduttaa niin kyllä minä monen teikäläisen nenää niistin ja niistin oikein kunnolla. Mutta mitä mää äsken sanoin, kuuntele ja pidä kitasi! Parit Piirosen veljekset, jotka oli kasarmeilta tuotu Oulunkylään kuulusteltavaksi, olit sinä kuulemma omin käsin pianolangalla kuristanut ja sen jälkeen ampunut vielä päät reikiä täyteen. – mikäs perkeleen tuomari se sinä olet?
– hiljaa! Olen minä vaikka mikä hullu asemies niin sinulta en ole ottanut määräyksiä enkä ota nytkään, tässä ei ole mitään esikuntamääräyksiä takana eikä ohjeistuksia, kyllä tämä menee henkilökohtaisen koston puolelle. Vaikka älä pelkää mutta jatketaan jaarittelua. Muistuuko mieleesi Hennalassa oleva kasarmirakennus n:o 21 ja siellä teloittamasi miehet, tai tienrummun ojan viereenhän sinä ne omin käsin tahdoit ampua, oikein hinkusit -kuulemma.
– mistä perkeleestä sinä noita juttujasi keksit, saatanan skitso?
– ole nyt hiljaa!
- ja sitten ne kymmenen jotka sinulta armahdusta anoivat, ne kymmenen, jotka olivat ampumisen pelossa pakosalle lähteneet, sinulla olisi ollut mahdollisuus armahdukseen mutta saatana kun ei! Siinä oli oman kylän Ågelin poikia ainakin kaksi.
– helvetin hullu, joudut tänne sairaalaan loppuiäksesi, sen vannon.
– Hiljaa!
– sitten kusetit jääkärivääpeli Varosta viemään viestejä armahduksista ja Varonen luuli siinä tekevänsä hyvän työn, mitäs sitten tapahtui - ammuitte ilman kuulusteluja, vedoten ryssien sotaoikeuteen. Ainoa joka pääsi vapaaksi oli Celtini. Sulla oli joku kontrahti sen kanssa mutta yhtä asiaa, et tiennyt. Hän piti hetken hiljaisuuden ja antoi sen puhua ja tehostaa ja sanoi sitten - Celtini ampui isäsi kuin koiran ja se on fakta, olin näet itse mukana ja yritin vielä isäsi pelastaa
– pelastaa, saatanan valehtelija ja murhaaja, huusi Grippen ja yritti ängetä tuolistaan ylös.
– ole hiljaa! Grippen lysähti takaisin tuoliin ja hamuili yskänlääkepulloa, otti siitä pitkän huikan.
– sinä tiesit, että Celtini oli kylmä terroristi mutta pidit parempana sitä,kun tiesit sen psykopaatin surmaavan kenet tahansa. Tiesit aivan hyvin puutteen ja kurjuuden ja sen, että vankeja kuoli kymmenittäin nälkään ja teloitettiin tutkimuksitta. Siihenhän teillä oli Marskin lupa - tavallaan. Sinun syntilistasi on varmaan loputon ja luulit tästä kaikesta selviäväsi vaan nyt on maksun aika koittanut. Etkö perkele huudellut muutaman miehesi kanssa Ågelissa talon pihalla yhdelle ukkorähjälle, että ”punikkiko oot” ja käskenyt hakemaan perheen lapsineen pihalle ja, ettekö te saatanat ne siihen ampuneet.
Grippen nuokkui surkean näköisenä tuolilla eikä sanonut enää mitään, kunnes äkkiä rupesi karjumaan täyttä kurkkua, perkeleeeee-aaaahhaahaaaa, perkeleee auttakaaaa, poliiisiit
- pakko laittaa suu kiinni tyynyliinalla sanoi entinen mummo, noin olepas nyt hiljaa. Sitten hän kuunteli, kuuluiko käytävästä jotain, nopeasti hän nousi riuhtaisi oven auki mutta mitään ei näkynyt, lasinen väliovi kuitenkin päästi pienen napsahduksen. Tiedätkö Lainulainen ja Kurva oikein sepittivät lauluja tekemisistäsi. Kaikki on ylhäällä mustassa vihkossa. Oli jo unohtunut mutta kohtalo ilmeisesti viitoitti tien. Ja sanotko sinä tätä laitosta sairaalaksi satana? Ainoat sairaat olet sinä ja muut lääkärit - keskitysleiri tämä on.

Raili...
Raili Mäkipelto oli luettuaan postinsa lähtenyt käymään päivystävän lääkärin huoneessa, kun hän oli kuullut kerrosta ylempää melua ja nähnyt, että johtajan huoneen oven alta oli pilkottanut valoa käytävään. Ja siinä seistessään oli hän kuullut huoneesta välillä kovaa ja kiivasta puhetta, kunnes hän tunnisti johtajan äänen joka huusi poliisia. Raili teki täyskäännöksen ja suunnisti portaita alas juoksi huoneeseensa ja käänsi numerolevystä poliisin numeron. Hätääntyneenä hän kertoi kuulemansa ja pyysi poliisia tulemaan paikalle. Siiten hän lähti varoen kohti kerroksia...

Polisen
Konstaapeli Sjölund laittoi käden luurin puheosan eteen ja sanoi Åkelle. – sairaalasta - se Raili, niin se yökkö. Sanoo, että johtaja karjuu poliisia paikalle, mennäänkö?
– eipähän tässä muutakaan ole, vaan jurrissa tai lääketokkurassa se siellä pikku-ukkoja taas hätistelee.
Torvald Sjölund rauhoitteli soittajaa ja sanoi, että tullaan heti, kunhan saadaan yksi kiireellisempi asia ensin alta pois.
– Åke, onko sun pakko mennä nyt naimaan? Menisit myöhemmin, onhan tässä vuoroa? Tai sama se mutta lähdetään sitten kohta mutta et jää tuntitolkulla sinne jyystämään.

Silläaikaa, kun Åke jyysti huoraansa, pujotti potilas köyden toisen pään lujasti patterin putkeen ja toisen pään Grippenin kaulaan. – noin ota nyt yskänlääkettä, voi olla ettei kohta mahdu enää sinun kurkustasi nesteet alas - mielessään hän ajatteli kuinka naru puristaisi kurkun umpeen ja kieli työntyisi metwurstina ulos ja simät pullistuisivat poksahten ja lentäen pihamaalle... Grippenille oli pitänyt juottaa lähes pullollinen terästettyä lääkettä, ennekuin tämä oli tipahtanut.

Åkella ei mennyt hyvin, kumi oli puhjennut ja Lise-Lotte oli nakannut äijän pihalle. Oma mies sentään merikapteeni, ei hän rupeaisi elämäänsä vaarantamaan jonkun poliisin takia. Eikä varsinkaan kantamaan tälle lasta. Totte nauroi, kun mies tuli vauhdilla ovesta, naurussa oli kateutta ja vahingoniloa, itse hän oli ollut jo vuosia kykenemätön sukupuoliseen kanssakäyntiin ja tyytyikin mieluummin tirkistelemään naapurin rouvaa, joka kovin mielellään esitteli saunailtoina sulojaan hänelle. Hänestä oli tullut tirkistelijärunkkaripoliisi.

Ei kommentteja: