keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

15.

Takaisin

Raili seisoi huoneen ovella ja näki kuinka johtava ylilääkäri työnnettiin ikkunasta, hän havaitsi tummanpuhuvan hahmon rojahtavan alas, ja näki hahmon selän ja kädet, joissa kiilteli musta metalli. Kuului kuinka niska ilkeästi rusahtaen naksahti poikki. Ruumis retkotti kaula venähtäneenä ja ulos pullistuneissa silmissä oli tyhjään tuijottava katse. Kaulavaltimo oli revennyt ja veri porautui läpi ja suihkusi kaaressa kastellen ja punaten nurmikkoa.

Raili jähmettyi aloilleen, jalat eivät liikkuneet, suu sopersi epämääräisiä sanoja - täydellinen halvaus vei häneltä koko toimintatarmon. Hän tuijotti kauhuissaan eteensä ja katsoi, kun mies kääntyi ja lähestyi häntä hymyillen. Käsi ojentautui ja injektoi jotain häneen - hän tunsi piston käsivarressaan, Raili kaatui maahan sydän pysähtyneenä morfiinin yliannostuksesta ja kauhusta, kasvoille tuli rauhallinen ja ihmettelevä ilme. Yöylihoitajan henki pakeni pimeyteen, josta ei ollut paluuta. Hahmo poistui paikalta pimeään käytävään korot äänekkäästi kopisten ja välillä päästeli ilkeätä naurua.

Leevi veivasi auton luunväristä rattia ja käänsi nokan kohti sairaalaa, ylitti sillan ja kääntyi sitten oikealle suurehkon rakennuksen eteen. Siinä hän vekslasi auton niin, että nokka oli tielle päin - valmiina lähtöön. Auton keilassa oleva kromattu merkki kiilteli siihen osuvasta valosta, joka tuli pihavalaisimesta. Leevi hyrisi tyytyväisyyttään - hän piti hyvää huolta autosta, puunasi ja kiillotti sitä, ehkäpä turhankin usein mutta hän piti hommasta. Leevi sammutti auto lyhdyt mutta jätti moottorin käymään. Leevin katse terästäytyi, poliisi ajoi verkalleen ohi kohti sairaalaa. Vaistomaisesti Leevi teki nielemisliikkeen ja käsi kopeloi povaria ja jykevää käsiasetta. Hänen olisi tehnyt mieli lähteä katsomaan mitä tapahtui, mutta hän oli saanut ehdottoman käskyn odotella autossa ja olla täydellisessä lähtövalmiudessa.

Poliisit
Tor ja Åke kaarsivat mustan vaununsa sairaalan pihaan, pysäyttivät auton pääoven eteen ja jättivät valot palamaan puolikkaille. Jos he olisivat älynneet katsoa ylös ja hieman vasemmalle olisivat he nähneet vaalean hahmon killuvan seinänvierustalla narun jatkeena, aivan kuin melkein sulautuen vaalean rakennuksen seinään.

Poliisilla oli sairaalan yleisavain ja niin he työntyivät pimeään käytävään. Tor napsautti valot päälle ja kelmeän keltainen valo tulvahti sairaalan käytävään. He lähtivät varoen nousemaan portaita. Tor katsoi toisen kerroksen käytävän päässä olevaa kuvaa Jeesuksesta ristillä. Hän tunsi jotain salaperäistä mielenkiintoa tätä mielisairaalaa kohtaan, joskin samalla kammoksuen paikkaa niin, että kylmät väreet kulkivat pitkin hänen selkäänsä. Tor huomasi Åken ottaneen pistoolin käteensä, pitäen sitä oikeassa kädessään sivulla roikkuen. He näkivät kuinka valo napautettiin pois yhdestä huoneesta ja varoen he painuivat seinän viereen. Hiljaa he lähenivät huonetta sitten pysähtyivät ja jäivät kuuntelemaan, ei mitään kuulunut. Nyt kolahti joku ja samassa Tor huusi – kuka siellä – Raili! Sitten ovelle ilmestyi tumma hahmo – Raili, Railiii. Ei seissyt Raili heidän edessään vaan tumma lähes musta hahmo, jonka takaa nyt tuli kelmeää keltaista valoa niin ettei hänen kasvojaan voinut nähdä, eikä silmien teräksistä ilmettä. Tumma esine erottui vaivoin hänen kädessään. Hahmo huudahti - tulkaa nopeasti tänne, täällä on sairaskohtaus. Poliisit juoksivat huoneeseen ja näkivät jonkin tumman makaavan lattialla ja sitten he katsoivat avoimeen ikkunaan, josta meni ulos köysi tai jokin naru. Anteeksi kukas…samassa he yhtäaikaisesti huomasivat katsovansa aseen tummaan piippuun joka osoitti suoraan kohti heitä. Samassa iskuri naksahti – ase louskaisi tyhjää ja lääkehuoneesta hakemansa injektioruiskut hän viskasi kohto Åkea, suunnitelmiin tuli muutos.

Åke laukaisi lonkalta, luoti meni hieman ohi maahan heittäytyvän hahmon. Åke laukoi revolverin tyhjäksi lattialle, suuliekit välähtelivät aseen puhuessa karua kieltään. Tor oli myös kaivanut aseensa esiin ja tähtäili pimeään. Suuliekit ja ikkunasta tuleva hämärä valo sekoitti näkymän, sitten Tor ampui – luoti meni suoraan pään läpi – osuin - hän huusi osuin, sitten hän meni lattialla olevan miehen luokse ja sanoi, kuollut – Åke tämä on kuollut…tämä on Åke, saatana. Samassa hän tunsi kuinka ase otettiin hänen kädestään, kuin lapselta lelu. Hän kääntyi ja näki miehen kasvot silloin huoneeseen syttyi valo ja oviaukossa seisoi toinen mies ase kädessä. Oviaukossa leimahti ja hän Tor kuoli päästämättä ääntäkään, vajoten lattialle.

Sinä, okei - lähdetään menemään, Leevi odottaa. Jutellaan vähän paremmalla ajalla lisää, meni hommat vähän niin kuin ei pitänyt...

- entäpä se hoitaja alakerrassa. Ei huolta – ei herää enää, pumppasin hänet täyteen heroiinia.

Leevi tihrusteli rakennuksen ohi polkua ja näki kuinka hämärästä ilmestyi kaksi hahmoa. Hän ei heti tunnistanut heitä ja niin hän riuhtaisi itsensä ulos ja osoitti aseellaan suoraan tulijoita. Perkele Leevi - ase pois, kuului tuttu ääni. Leevi naurahti kuivasti ja tervehti miehiä ja avasi vaunun takaovet. Lähdetään. Standard ajoi parkeilla ja vaihteet jurahtivat. Auto pakeni rauhallisesti pimeyteen, pienet punaiset takavalot hävisivät jo hälvenevään sumuun.

Ylihoitaja
Lise-Lotte Andersson tuijotti samettijakussaan ikkunasta roikkuvaa ylilääkäriä ja vaipui polvilleen, hän huusi ja kirkui täyttä kurkkua, primitiivireaktio valtasi hänet, kaikki viha ja nöyryytys purkautui estoitta ulos. Ylihoitaja nauroi ja kaivoi jalkoväliään, orgasmi toisensa perään ravisteli tuota täydellisesti pimentynyttä järkipoloa. Ylihoitaja oli vihannut aina tuota lääkäriä – ja huusi lähes hysteerisenä – se on tappanut itsensä, se on tappanut itsensä, luojalle kiitos, kiitos... Paikalle alkoi aamun sarastaessa saapua mutakin henkilökuntaa ja ihmeissään he katsoivat sukkiaan ja pikkuhousujaan repivää ylihoitajaa joka huusi kuin riivattuna.

Auto laskeutui pientä kapeaa hiekkatietä tietä tyyppitalon pihaan. Leevi kävi avaamassa tallin ovet ja pimennetyin valoin auto liukui talliin. Leevi riensi lämmittämään saunaa. Hän tiesi, että oli aika juhlia. Viinasta ja nelosveroluokan oluesta ei olisi puutetta. Leevi ei kauaa murehtinut tapahtunutta hän oli valmis mihin tahansa tekoihin - jopa murhaan. Leevin omatunto oli sammunut lapsuudessa saatuihin lyönteihin ja pilkkaan ja pettymyksiin, jota hänelle tarjottiin harvasen päivä.

Ei kommentteja: