torstai 26. kesäkuuta 2008

Breivi
Tunsin itseni kovakuntoiseksi. Olin tehnyt ruumiillista työtä ja jo 11- vuotiaana ja liittynyt V.T.Y:n Voimistelu ja urheiluseura ”kävyn” jäseneksi, jäsen kortti numero 22. Siinä oli syntymäaikani 22.p.elokuuta 1899. Ja jäseneksi olin liittynyt 5p. elokuuta 1910. Puheenjohtajana seurassa oli V.V. Urhola ja sihteerinä toimi myöhemmin ”piireissä” arvonantoa saanut S.M. Jurvanne.
Tunsin suurta mielihyvää ja jopa myönsin olevani jopa hieman pollea saadessani tuo jäsenkortin, joka sinänsä oli vain noin 12x6 cm pahvilappu nimikirjoituksineen. Harjoittelin lujasti, varsin painia ja nyrkkeilyä. Nyrkkeilyä tuli harrastettua vapaa-aikanakin poikasakeissa. Ja siitä sai sitten kotona satikutia. Paitsi Nimrod, faija oikeastaan vaan yllytti tappeluun ja oli tyytyväinen niin selkäsaunaan kuin, jos joku muu oli saanut turpiin, kunhan ei vaan mitään sakkoja tullut hänen maksettavakseen, niin kuin hän asian ilmaisi. Kova pitää olla ja takaisin täytyy lyödä, ei täällä muuten pärjää. Aitaa kaatuu ja tanner ryskyvää kun hevoset nai, oli hän, faija sanonut ja oli vielä sanonut; elä, haudassa saat sitten levätä.

Kapina oli sodittu ja olin vakaasti päättänyt, että heti, kun kynnelle kykenen, lähden Lappiin Lemmenjoelle kultaa kaivamaan. Ja tämän myös toteutin. Muutamia komeita hippuja sieltä oli tullutkin mutta niistä saadut rahat olivat huvenneet elämiseen ja viinaan – Rovaniemen-markkinoilla. Onneksi minulla oli Josefina.

Breivi
Oulunkylä 27p.2.-22.
Terve veli!
Minä kirjoitan myös jonkun sanan Josefinan kirjeen mukana.
Olimme hiukan tulisilla hiilillä silloin sen Rovaniemen seikkailusi takia, mutta näkyipä tuo selvinneen ja nyt näyttää esiintyvän sinulle uusi este nimittäin rahojen hupeneminen, vaikka se seikka ilmenee hiukan epäselvästi kirjeessäsi. Olisi suuri vahinko, jos sinun täytyisi sen syyn takia jättää kesken koko homma. Enemmin koetetaan täältä lähettää joku kolikko lisää joka ei liene niin vaikeata, sillä faija, Valdemar ja Hugo sekä Konstantin ovat täydessä työn touhussa taas. Niin, että kun saat tämän kirjeen niin kirjoita heti, jos tarvitset ja millä osoitteella olisi lähetettävä.
Olisi ollut viisaampaa, kun olisit jo tässä kirjeessä (Kyrön-kylästä lähetetyllä) antanut selviä tietoja raha-asioistasi, sillä, kun posti viipyy näin kauan tällä matkalla niin asiasi voivat joutua hunnigolle siinä ajassa. Nytkin oli kirjeesi ollut 12 päivää matkalla. Älä sure Josefinan puolesta ja elämisestä, kaikki on mennyt tähän asti mainiosti ja kyllä me hänestä huolta pidetään.
Tätä kirjoittaessani te tietysti olette jo matkan päämäärässä ja ihmettelen juuri kuinka kauan kestää ennen kuin saat tämän kirjeen.
En minä ole vielä missään töissä. Olin vähän toista viikkoa ”hantlangarina” Konstalle ja Hyykylle Korsossa. Se – böna – ei tietysti enää lämmittänyt taskuasi Rovaniemestä eteenpäin, vaikka sehän on pieni asia. Minkälaisia ne sun kaverit on, kuten se Finbyn mies?
Viikon päästä Ykäkin antaa ainakin osan siitä puvun hinnasta Joselle. Lempi ja Jose kuluttavat aikaansa ompelemalla, lukemalla, makaamalla ja haisemalla. Minua ne nyt pitävät passarinansa. Poliittinen taivas on hyvin rauhallinen. Se sisäministerin murha järkytti kansaa kovasti ja sattu niin, että murhaaja oli aatelismies Tandefelt. Muuta en tässä tiedä mainitsemisen arvoista kuin voios hyvin ja lykkyä pyttyyn.
Yrjö
PS. Idin Amerikan kirje
Ai niin vielä semmoista, että saatiin siltä Idiltä Amerikoista kirje, kiellettiin vähän noin niin kuin siitä kertomasta, rahasta meinaan mutta, johan se on levinnyt, että tässä tulee tekstiä, kuunteles tätä,
Joseviinu
Älä näytä tätä kellän minä lähetän sinulle 100 sata taala newyorkin laivakonttorin kautta. kirjen voitt näyttä. anna Herttalle 10 taala eik hän oll se Pikku Fiinee kun käski tädin panna medicin hänen silmäs kun, siin oli kaikihöpönen siin silmäs. Sanoin fiinu grootti inte, ja se itki niin kauhisti mut sanoi vaan nauravansa, sano Hertalle terveiset, minä en sitä koskaan unhota.
Että, lues nyt toi ja siten siinä on vielä, että …toivon että se tule sinun syntymä päiväksi. Onnea sinulle rakas fiinee Jose. taivas sinulle monta vuotaa jos se on herran tahto Idi-täti.
Amerikoissa sitä kultaa vuollaan mutta sehän se on sinulla mielessä jo varmaan väikkynyt. No hei vaan, ja kovasti terveisiä meiltä kaikilta.
Ykä

Ei kommentteja: