Näky
Tummaksi tervattu vene, oli kaatuneena alassuin -näkyi myös toinen vene sinipohjainen ja yläosa vaaleaa puuta - siinä oli ikään kuin mies ja nuori poika, ehkä kymmenen vanha. Pojan käsi viittoili kohti, sitten kääntyi miehen pää ja kohta kääntyi takaisin. Poika sanoi jotain. Siitä ei pystynyt erottamaan sanoja, jotain aivan kuin etäistä kaikua. Hänen oli hyvä olla - näytti, että faija souti ja Ygo-veli oli takatuhdolla - vene liukui kohti kirkasta valoa joka loisti venetaalaan avoimista pariovista. Vielä hän kuuli, kun joku sanoi: ” otan osaa, luulen hänen poistuneen näyttämöltä.” Laineet liplattivat hiljaa veneen kylkiä vasten ja hänen oli rauhallinen ja hyvä olla. Valkeus täytti koko mielen, maailma liukui pois, jos sitä oli ollutkaan.

Sairaala
Hän seisoi alastomana suihkussa ja kykeni vaivoin erottamaan edessään heiluvat kasvot, olivatko ne edes ihmisen, miehen vai naisen? Hän yritti tarttua tätä kaksin käsin tuosta kaulasta, joka lähti hevosen päästä alaspäin mutta samassa häneen tartuttiin voimakkaasti takaapäin ja hän liukastui valkealle kaakelilattialle. Perkele, saatana, vittu, tapan teidät kaikki. Samassa pärähti jossain kello soimaan, ääni tuli kuin jostain tynnyristä, kasvot tulivat aivan lähelle ja hokivat jotain - ei ole mitään hätää, ei ole mitään hätää, tulkaa nyt saatana jo laittamaan barbituraatti piikki, tää on vielä ihan sekaisin.
Riuhtomista kesti ja kesti, kunnes joka raajassa oli joku kiinni ja silloin hän hellitti mutta samassa ponnisti voimansa äärimmilleen ja taipui kaarelle, jolloin toinen jalka vapautui, silloin lähti potku ja shakkinaamasta purskahti jotain punaista ja kuului huutoa. Hän heilutti persettään kaikenvoimin, jottei siihen olisi saatu piikkiä mutta tottunut hoitaja tökkäsi sen reiden sivulle ja toisen piikin toisen reiden sivulle. Vielä nahkaremmejä laitettaessa hän riuhtoi mutta sitten hellitti ja alkoi puhumattomaksi ja tajukin kangerteli. Kuutionaamat katselivat, joillain luurankohampaat irvessä ja suut täynnä multaa jossa oli matoja. Hän sulki silmänsä, saatanan pilaajat, saatanan pilaajat. Olette pilanneet kaiken, elämäni, se on minun elämäni vaikka olisi kuinka pirstaleina.
tku tuli varoittamatta ja hän tunsi kuinka psykoosi hetkittäin hellitti, äänet vain korvissa huusivat, se oli sellaista epämääräistä huutoa, satoja erilaisia ääniä, huutoja, kiroilua, naurua, ivaa. Ovi kolahti kiinni ja hän jäi yksin huoneeseen, yläpuolellaan tumma hahmo tikari osoittaen suoraan hänen rintaansa. Hän sulki silmänsä ja piti niitä kiinni ja päätti ettei avaa niitä enää koskaan, hän ei halua nähdä ketään enää koskaan. Ei ketään, missään, milloinkaan. Jättäkää rauhaan hän huusi ja riuhtoi ja nukahti.
Hän heräsi ja katsoi valkeaan kattoon, tikarimies oli poissa, ei kuulunut mitään. Sitten joku rapisteli oven takana, hän sulki silmänsä heti, sitten ovi laitettiin hiljaa kiinni. Katosta hän näki itsensä makaamassa, surkeana, ruhjottuna, täysin mitättömänä ja häntä kävi itseään sääliksi. Hän risti kätensä ja pyysi armoa tuolle joka tuolla alahaalla on. Jeesus, jos olet olemassa niin auta. Samassa hän tunsi lämpimän kosketuksen kädessään Jeesus hiveli ja silitteli hänen kättään puhuen rauhallisella naisen äänellä. Hän vaipui ja kyynel vierähti silmäkulmasta, hän tajusi hoitajan pienen ja lämpimän käden ja tunsi rakkauden. Hän päätti silloin lahjoittaa tuolle ihanalle olennolle suuren mustan jahtialuksensa johon oli kirjoitettu kultakirjaimin hänen nimensä - Af Afengren -Gren ja hopealusikat sekä punaisen Volvo Amazoninsa ja myös omistamansa Luukin kartanon. Ja vielä hän lupasi mielessään, että tuo kypärävalo joka seisoi korkeana pihalla hoikkana mutta pitkänä tulisi vartioimaan tuon enkelin tietä. Muuta hänellä ei ollut antaa.

Tuohon silittelyyn hän taas vaipui.

Erikoissairaanhoitaja Marja sulki oven hiljaa ja käveli lyhyin töpöttävin askelin kansliaan ja kaivoi Väinö Koivusen ihmeen ohuen sairaskertomuksen, laittoi sen sitten takaisin hyllyyn ja teki merkinnät potilas asiakirjaan - On jo huomattavasti rauhoittunut, nukkuu ja puhuu itsekseen, mumisee jotain epämääräistä autosta ja lahjojen antamisesta. Habitus on potilaan iän ja kunnon sekään nykytilanteen mukaan kohtuullinen. RR 145/96 p. 78. Keskustellaan lääkärin kanssa lääkityksestä. Erikoissairaanhoitaja Marja Mölkänen.
Huoneessa istuivat lääkärit Schroderus ja Tupen sekä osastonhoitaja Helena Pukkinen ja sairaanhoitaja Marja Mölkänen.

Tupen aloitti - niin tämä tapaus Koivunen - mitä tämä oikein on, hänellä esiintyy selvästi erilaisia aistiharhoja - affektivääristymiä- ja vainoajatuksia sekä kaksijakoista ajatushäiriötä - hänen ollessaan psykoottisessa tilassa mutta tämä `stupor` joka potilaalla tuntuu nyt olevan on erikoinen mutta toisaalta ymmärrettävä - hän ikään kuin palaa omassa rauhassaan ambivalenssista tähän päivään. Selvästi posttraumaattinen stressireaktio...hukkumisesta, olihan hän sentään kuolleena kymmenisen minuuttia.
Schroderus - lääkehoidon osalta voin sanoa, että lisätään Truxalia kolme kertaa - sanotaan 50mg tai sata - päivässä ja klorpromatsiinia tarvittaessa sata tai kaksikin sataa milligrammaa ja, jos tulee maanisia tai raivokohtauksia - psykoosin oireita niin karbamtsepiinia ja litoa voidaan harkita tai annetaan.
Tupen - aivan, mutta tässä on nyt sellainen juttu, että rikospoliisi on pyytänyt lupaa saada tutkia potilasasiakirjat ja haastatella potilasta. Olen asiasta puhunut ylilääkärille, joka on luvannut puhua sairaalan johtajalle. Ja minun käsitykseni on, että asia liittyy näihin hänen harhamaailman puheisiinsa ja tarkoitan nyt lähinnä, niin no, niitä tapahtumia. On nimittäin minun käsitykseni mukaan ilmennyt, että niissä kertomuksissa olisi ilmennyt jotain sellaista mitä kellään muulla ei olisi ollut mahdollisuutta tietää kuin Koivusella.

Siis tästä on kysymys. Emme tietenkään voi suostua mihinkään nyt, kun hän on tuossa kunnossa mutta, jos kaikki menee niin kuin kuvittelen ja noudattaa ajattelemaani kaavaa - puhutaan ehkä kuukaudesta tai sellaisesta ajasta joka tapauksessa, että hän on jotenkin järjissään.
Niin, on kai parempi, että paljastan nyt koko jutun mutta muistakaa, tämä asia ei sitten leviä mihinkään näiden seinien ulkopuolelle. Teidän täytyy muistaa se. On nimittäin sovittu, että osastolle tulee uusi lääkäri, joka on todellisuudessa poliisi ja siksi sinä Arja - anteeksi Marja olet tässä nyt erittäin tärkeässä asemassa - ajatus on, että olet mukana keskusteluissa, joita käydään terapian merkeissä - mitä luulet Marja - uskotko kykeneväsi?
Marja - Minä vaan mietin sitä, että tuntuu niin jotenkin väärältä valehdella ja vedättää Koivusta - mutta ehdottomasti uskon siihen pystyväni ja, jos se kerran on sairaalan kanta tai lääkäreiden niin lupaan yrittää parhaani. Mutta täytyyhän sillä poliisilla olla edes jotain alkeellista tietoa psykiatrisesta hoidosta.
Tupen - Marja - sitä varten sinä olet mukana ja annamme toki etukäteiskoulutuksen, vai mitä pappa Schroderus?
Schroderus - eipäs papatella - joo kyllä pikakurssi järjestetään.
Helena Pulkkinen - Marja on eräs parhaista hoitajistamme, hän varmasti tietää ja ymmärtää, eikö niin Marja?
Tupen - niin, no Helena olet täällä suoraan sanoen vain, koska olet Marjan esimies - muuten toivon ettet puutu asioiden kulkuun millään muotoa tai ainakaan hankaloita niitä, kertomalla niistä esimerkiksi ylihoitaja - mikäs sen turhantärkeilijän nimi nyt olikaan, no se samettijakku joka ei tarvitsisi kuin metristä halkoa puon päälle. Mutta - älä sinä nyt vaan loukkaannu tästä Helena, ei tämä ole mikään sinun ohitus - kysymys on vaan helpoimman tien löytämisestä.
Schroderus, - Marja, pidä ukosta hyvä huoli, minä kirjoitan lääkemääräykset ja, jos tarve vaatii niin anna reilusti Valiumia, Eettiset seikat saat heittää sikseen - katso muualle, jos tekee pahaa - pääasia on, että saadaan mösjöö Koivunen taas tolpilleen. Itse olen sitä mieltä, ettei tässä mitään ole mutta käsky tulee niin sanoakseni korkeammalta. Anna – sanotaan ad. 140mg/vrk tai vieläkin enemmän...jos tarve vaatii...
Tupen - voin varmaankin olettaa, että asia on ymmärretty ja voimme lopettaa palaverin. Ja ihan lopuksi vielä - ei sitten sanaakaan kenellekään, ehdoton hiljaisuus asian suhteen - möjligen tystna. Kiitän omasta puolestani ja perästä kuuluu.
Tupen - oletko lukenut miehen sairaskertomuksen. Se on melko mielenkiintoinen, hänet löydettiin vedestä tajuttomana, ensin luultiin, että hän on kuollut mutta eli vielä siinä vaiheessa. Hänellä oli lievä hypotermia ja hänet saatiin elvytettyä ja sitten hän alkoi sopertaa noita juttujaan ja käyttäytyä patologisesti, menetti tajuntansa ja sydän pysähtyi, no se saatiin onneksi taas toimimaan ja niin täällä hän nyt on.
Sairaalasta kerrottiin, että aivan kuin hänellä olisi ollut jonkinlainen primitiivinen puhetulva. Hänet oli pakko ottaa sairaalaan sisään.
Nuo paperit hänellä oli mukanaan mutta vain, jokin kirjastokortti tai sellainen, eli summa summarum - emme edes tarkasti tiedä kuka hän on? Mutta ylilääkäri oli puhunut tuttavalleen, joka on poliisin joku päällystön mies tai oikeastaan SUPOn miehiä ja niin tämä oli alkanut kiinnostua asiasta. Omasta mielestäni ukko on mennyt sekaisin hukkumistraumasta ja asialle löytyy aivan luonnollinen selitys ja ukon henkilöllisyyskin paljastuu tuota pikaa poliisin saavuttua.

Heimo Pirinen odotteli F.B.I.n miestä joutuvaksi toimistossaan Helsingin keskustan päämajassa. Huoneesta avautui näkymä suurkirkolle, se olikin ainoa lohduttava näky mitä huoneessa oli. Pöytä oli sotkuinen, paperipino oli lähes metrin korkea ja hivenen vasemmalle kallellaan. Huoneessa leijaili paksu tunkkainen tupakansavun täyttämä ilma. Pirinen oli juuri palanut Rhodoksen lomaltaan, eikä ollut erityisen kinostunut alkamaan penkoa jonkun höperön juttua mutta käsky oli käynyt ylempää, joten vaihtoehtoja ei paljon jäänyt.
Mieli viipyi vielä Hotel des Rosesissa ja sen vastapäisissä ravintoloissa, joissa hän oli usein iltaa viettänyt ja katsellut sieviä neitosia pikku bikineissään. Usein hän oli kävellyt niemenkärkeen akvaarioon, joka oli aivan pohjoiskärjessä. Apollot, teatterit, odeon sekä 200eKr syntymää rakennettu stadion olivat tehneet häneen lähtemättömän vaikutuksen, niin kuin tippurikin, jonka hän oli saanut joltain maksulliselta. Heti matkan jälkeen hän oli suunnistanut suoraan sukupuolitautien klinikalle Tölöseen ja saanut antibioottikuurin vaivoihinsa. Silti koko matka ruokineen ja viineineen oli jättänyt häneen palavan kaipuun tuonne lämpöön ja ihanien ihmisten maahan.
Huoneen oveen koputettiin, sihteerin naama työntyi ovenraosta. Soitettiin, lentokentältä soitettiin Mr. Lante on saapunut ja tulossa taksilla tänne.

Synnove Immonen oli tukeva nelissäkymmenissä oleva nainen, tukka oli tupeerattu korkeaksi keoksi kuin ampiaispesä. Lutkan näköinen koko rouva mutta toimitti asiansa ihan hyvin, eikä ollut tavarastaankaan turhan pihi, sen oli myös Pirinen pikkujouluissa saanut tuta, vaikka oli hän siitä ankaran moraalisen krapulan saanut.
-hyvä on, käymme ensin lounaalla ja sitten ajamme suoraa päätä Sipooseen, menemme kahden, niin ja kiitoksia vielä, voisitko olla niin ystävällinen ja ottaisit vieraan ovella vastaan ja saattaisit huoneeseeni, kiitos!

Yskänlääkesekoitus
Proviisori Rainer Holmström kaivoi taskustaan lapun, siinä oli yskälääkereseptin ainesosat sairaalan johtajalle ja nimenomaan johtajan omasta määräyksestä. Vaistomaisesti hän tarkisti vielä ettei sairaala-apteekissa ollut muita. Seos tehtiin litran pulloon, siinä oli runsaasti pirtua ja kodeiinia sekä morfiinia ja joukkoon lorautettiin levomentholia makuaineeksi ja sekä eräitä muita makuaineita ja piristeeksi amfetamiinia ja efedriiniä, seos sai lopullisen makunsa salmiakista ja lakritsiuutteesta - niin ja loraus, ehkä noin 50mg diatsepamumia lisättiin vielä joukkoon. Yskä oli sitkeää sorttia, koska lääkettä oli sekoitettu jo kolmen vuoden ajan säännöllisesti ja sitä kului parhaimmillaan parikin litraa viikossa, joskus huomattavasti enemmän. Hän pelkäsi tilauksia tehdessään, että joku vielä huomaa opiaattien valtavan menekin sairaalassa mutta kukaan ei ollut huomauttanut asiasta mitään.
Johtaja Grippen tunnettiinkin rauhallisena miehenä, tosin joskus käydessään osastolla kakkua syömässä saattoi hän huutaa jollekin työntekijälle ja tivata tämän koulutusta - mikä koulutus huusi hän ja osoitti pelokasta hoitajaa paksulla etusormellaan ja vastauksen saatuaan myhähti jotain epämääräistä. Yleensä suuri osa hoitohenkilökunnasta oli ns. vippareita eli kouluttamatonta hoitohenkilökuntaa. Suurilla osastoilla työskenteli osastonhoitaja ja yksi psykiatrian erikoissairaanhoitaja, sairaanhoitaja ja muutama mielisairaanhoitaja loput henkilökunnasta olivat vippareita.

Johtajalääkäri Grippen otti aimo kulauksen yskänlääkettä ja odotteli hetken, sitten hän uskaltautui käytävään. Hän oli menossa kakkukahville miesten suljetulle osastolle, tapaamaan erästä potilasta, joka oli antanut hänelle turhaa päänvaivaa, tulisi poliisit ja kaikki ja aina Amerikasta saakka, mikähän saatanan hullu sekin oli. Matkalla osastolle hän otti vielä toisen kulauksen yskänlääkettä hopeisesta taskumatistaan. Perkele, jos kakku olisi vanhaa, saisi kyllä osastonhoitaja huutia, se vanha käppänä, onneksi ylihoitaja ei ollut paikalla tärkeilemässä. Hän inhosi sairaalan ylihoitajaa siinä määrin, ettei hetkeäkään epäillyt ettei sopivan tilaisuuden tullen olisi kuristanut tätä hengiltä tai olisi työntänyt tulikuuman terästangon tämän takamukseen.

Koivunen istui tuolissaan ja lusikoi kaalikeittoa suuhunsa, hän oli vaistonnut jotain erityistä tapahtuvan osastolla olevan hälyn johdosta. Nuori vippari oli lähetetty kauppaan ostamaan herkkuja ja hänelle oli sen monet kerrat selostettu mihin leipomoon ja millaista kakkua piti olla. Syötyään hän nousi ja laahusti tupakkahuoneeseen, johon pääsi suuresta huoneesta - salista, sen perällä oli ovi ja siellä kapea pitkulainen huone, jonka seinät olivat värjäytyneet ja nikotiini valui niissä noroina. Hän kääri sätkän ja laittoi sen imukkeeseen, vieressä oli heti pari kolme jämäpummaria, joista yksi poltti tiukkaa sanomalehdestä käärittyä tupakkaa, joka aina imun jälkeen syttyi hetkeksi liekkeihin. Yksi poltti jämät ja niistä jäi vielä yhdelle, joka poltti sormensa ja viimeinen söi stumpin, tarkkaa touhua, mitään ei heitetä hukkaan.
Sitten hoitaja tuli ja tyhjensi tuhkakupin, ennen kuin joku nikotiinintuskainen mielipuoli olisi tullut ja tyhjentänyt purkin ammottavaan hullun kitaansa. Koivunen oli muuten nauttinut olostaan sairaalassa. Hoitoa se ei kyllä hänen mielestään ollut. Kerrankin hän oli joutunut vahingossa todistamaan, kun erästä hakalana pidettyä potilasta toinen hoitaja piti takaapäin kiinni ja toinen läimi pitkin kehoa ja naamaa kunnon iskuja, kasvoihin tosin vain avokämmenellä ja hansikas kädessä - mutta selvää turpaanvetoa seoli.

Häntä ”harmitti” tuo ”veneonnettomuus” ja sen jälkeinen sekoaminen mutta toisaalta hän oli selvinnyt hengissä ja olipa sitten häntä kohdannut pieni yllätyskin, niinpä hän oli päättänyt näytellä vähän hullumpaa kuin ehkä olikaan, kaikki sujui suunnitelman mukaisesti...

Johtaja saapui osastolle, hoitajat asettuivat riviin ja osastonhoitaja niiasi ja toivotti johtajan tervetulleeksi osastolle ja lisäten lähes samaan lauseeseen, että kahvi oli jo kupissa. Koulutettu seurue, siis johtaja, osastonhoitaja, erikoissairaanhoitaja ja sairaanhoitaja siirtyivät kanslian puolelle kahville, muut jäivät osastolle pitämään järjestystä yllä... sairaala-apulaisille tarjottiin kahvit huuhteluhuoneeseen.

Hän oli selvinnyt melko nopeasti sekavuudestaan ja muisti nyt lähes kaiken tapahtuneen, tosin joitain aukkoja oli jäänyt. Selvää takaumaa hänen lapsuudennäystään, siis niin hän oli nähnyt oman kuolemansa ikään kuin etukäteen - mutta ei, ei vielä ollut sittenkään aika lähteä.